Ähtärin pandat Lumi ja Pyry eivät kyenneet asetettuihin tulostavoitteisiin ja nyt niitä uhkaa palautus Kiinaan. Tulos, tai ulos ja koska tulos kävijämäärien osalta on miinuksella, saattaa pandoille tulla niin sanotusti kenkää. Business is business, ilman selityksiä ja pehmusteita. Pandat eivät varmaankaan oivaltaneet, että olisi pitänyt tuoda itseään enemmän esille ja hauskuuttaa yleisöä. Ja sitä ne eivät ainakaan ymmärrä, jos joutuvat takaisin Kiinaan...pelkkä kuljetus sinne, on äärimmäisen stressaavaa ja totutteluun uudessa kodissa menee kauan, tai se ei onnistu ollenkaan. Pahimmassa tapauksessa pelkkä kuljetuksen aiheuttama rasitus, saattaa olla pandoille kohtalokasta. Isopandat Lumi ja Pyry valikoituivat Ähtäriin, koska Suomen ilmasto-olosuhteet ovat samankaltaiset kuin niiden luontaisessa ympäristössä. Isopandat kuuluvat uhanalaisiin ja vaarantuneisiin lajeihin, koska ne ovat lähes sukupuuttoon metsästettyjä.

Maastapoistumismääräyksiä annetaan sadoille joka kuukausi ja vain hieman päälle 60 prosenttia niistä saadaan toteutettua. Maastapoistumismääräyksiä ei jaeta kevyin perustein ja niiden taustalla on usein vakavia rikoksia, jotka ovat olleet omiaan lisäämään yhteiskunnallisia kustannuksia. Erikoista on myös se, että pumppaamme rahaa ulkomaille niska limassa...kuin vanhaa resinaa kohti parempaa tulevaisuutta...Otamme 2,7 miljardia lainaa ja maksamme 6 miljardia takaisin? Otamme velkaa, maksaaksemme velkaa, mitä on otettu pääosin kaikkia muita, kuin omaa kansaa varten. Rahaa tuntuu riittävän niin kauas, ettemme edes tiedä, mihin ne lopulta päätyvät. Useita tapauksiahan on tullut jo ilmi, joissa esimerkiksi koulutuksen tukemiseen tarkoitettuja raha-avustuksia on käytetty täysin päinvastaiseen toimintaan. Sitten kun paikallinen jäähalli tarvitsisi 60t€, että voisivat jatkaa lasten, nuorten ja aikuisten harraste- ja kilpailutoimintaa, niin rahaa ei löydy, ei edes myötätuntoa...kaikki vaan kadulle kerjäämään ja ovikelloja soittelemaan, että päästäisiin jatkossakin luistelemaan...ja niin muuten kävikin: yksityiset henkilöt lahjoittivat sen verran, että toiminta jatkuu toistaiseksi.

Mahtavat kiinalaiset ihmetellä, kuinka köyhiä oikein olemme? No, ainakin valtionvelan suhteen olemme, mikä on yli 141 miljardia euroa. 60t€, tai 5 miljoonaahan ovat hyttysen paskoja valtameressä! Pandojen ja jäähallin suhteen tietäisimme ainakin mihin rahat kohdentuvat.

On kansallinen häpeä, jos emme kykene kahdesta pandasta, tai jäähallien tulevaisuudesta huolehtimaan.